Ryhmä 2: Pohjaeläintutkimus ja alueen katselmointi

Olemme kolmannen vuoden ympäristötekniikan opiskelijoita Savonia-ammattikorkeakoulusta. Ryhmäämme kuuluvat Ville Järvenpää, Viivi Miettinen, Eveliina Raatikainen ja Noora Talvensaari. Meidän ensimmäisen kenttätyön aiheena olivat pohjaeläintutkimus ja valuma-alueen maastokatselmus. Vesistö jonka ympärillä toimimme, on Pieni-Valkeisen lampi, Kuopiossa.

Kuva 1. Pieni-Valkeinen (sinisellä) (Järvi-meriwiki 2025)

Harjoitus 6: Pohjaeläintutkimus 24.9.2025

Työn tarkoituksena oli kerätä haaviin mahdollisia pohjaeläimiä. Näyte otettiin lammen poistouomasta ja syvyys näytteenottokohdassa oli n. 53 cm.

Työn aloitimme asettamalla haavin lammen pohjaan, minkä jälkeen pohja-ainesta häirittiin astumalla vuorojaloin ja potkimalla haavin suuaukon suuntaan. Näytteenotto kesti 20 sekuntia, jonka aikana kuljettiin selkä menosuuntaan rantaviivan suuntaisesti noin metrin matka. Liikkuminen vedessä oli hyvin haastavaa pohja-aineksen ollessa savea ja liejua, jolloin pohja upotti välittömästi. Tästä syystä tutkimuksemme ei ihan onnistunut, halusimme välttyä siltä että näytteenottajamme kaatuu hyytävän kylmään veteen. Onneksemme kuitenkin saimme napattua pohjaeläimen, eli emme jääneet tyhjin käsin. Saimme haaviin yhden ison sudenkorennon poikasen.

Sudenkorennon poikaset viettävät pisimmän ajan elämästään toukkana vedessä. Toukkavaihe voi kestää useita vuosia. Toukat saalistaa ampumalla ulos pyyntinaamarinsa, jonka päässä on liikuteltavat pihdit. Suomessa sudenkorentoja uhkaavat vesistöjen rakentaminen, likaantuminen ja rehevöityminen. 

Kuva 2. Ville näytteenotossa (Talvensaari 2025)

Kuva 3. Sudenkorennon poikanen (Talvensaari 2025)

Harjoitus 1: Valuma-alueen maastokatselmus 24.9.2025

Harjoituksessa kiersimme kävellen lammen ympäri ja teimme havaintoja:

Valuma-alueen ympäristöstä, kasvillisuudesta sekä alueelle olevasta asutuksesta. 

  • Lampea ympäröi sekametsästä koostuva puusto sekä runsas viherkasvillisuus. 
  • Asustusta lammenympärillä on hieman, mutta ei mitään suurempia teollisuus tai maatalous toimijoita.
  • Valuma-alueella on luonnonsuojelualuetta sekä lenkkipolku. 
Kuva 4. Pieni-Valkeisen maisemaa (Talvensaari 2025)

Kuva 5. Pieni-Valkeisen valuma-alue (Scalgo 2025)

Sääolosuhteista.

  • Sää harjoitustöiden aikaan oli puolipilvinen, aurinkoinen, mutta hyvin kylmätuulinen. Lämpötila oli +9 celsiusastetta.

Lampeen tulevista ja lähtevistä virtauksista.

  • Lammen pohjoispäässä oli yksi tulouoma ja yksi poistouoma, josta otimme pohjaeläintutkimuksenkin.
  • Poistouoma laskee Iso-Valkeisen lampeen, joka sijaitsee Pieni-Valkeisen läheisyydessä.

Vesialueen käytöstä.

  • Lammella oli viihtyisän näköinen uimaranta. Kuitenkin näytti siltä, että uimarantaa ei käytetä kovinkaan paljoa uimiseen.
  • Lampi on myös hyvin pieni, emmekä havainneet merkkejä, että lammella kalastettaisiin merkittävästi. Huomasimme yhden veneen, joka oli lammen viereisellä rantatontilla.

Ympäristöä kuormittavista tekijöistä.

  • Pohjaeläintutkimuksessa haaviin jääneestä sudenkorennon poikasesta pystyimme päättelemään lammen olevan puhdas, koska sudenkorennon poikaset viihtyvät puhtaissa vesissä.
  • Suurin lampea kuormittava tekijä on valuma-alueelta lampeen valuvat mineraalit sekä orgaaninen aines.



Kommentit