Kasvillisuuskartoitus ja vaaitus

Kasvillisuuskartoitus ja vaaitus 

Tiistain harjoitustyöt alkoivat kasvillisuuskartoituksella, jossa kiersimme Pieni-valkeisen lampea ympäri tarkastellen vedessä ja sen läheisyydessä kasvavia kasveja. Tarkoituksena oli tunnistaa seitsemän eri kasviston elonmuodon tyyppiä rannasta pohjakasveihin saakka. Elomuotoja ovat ilmaversois-, uposlehtinen-, kelluslehtinen-, pohjaversoinenkasvillisuus sekä irtokellujat, irtokeijujat ja vesisammaleet. 

Kasvillisuuskartoituksen jälkeen suoritimme vedenpinnan korkeuden mittauksen vaaituskojeella. Vaaituksessa mitattiin ensin tiedetyissä koroissa olevat paikat, jotka olivat meidä mittauksessamme pieni-valkeisen vierässä oleva kaivon kansi ja iso-valkeisen vieressä oleva puun kanto. Vaaituskoje asennettiin sellaiseen paikkaan, josta näki molemmat kohteet eli tiedetyn koron paikan sekä myös veden pinnankorkeuden mittauspaikan. Vedenpinna korkeuden mittaamiseen täytyi etsiä sopiva kohta rannalta, jossa mittalatta oli suunnilleen vedenpinnalla. Kun näkyvyys saatiin molempiin kohteisiin ja vaaituskoje oli saatu asennettu paikoilleen, aloitimme kojeen tasaamisen. Tasaaminen tapahtui vaaka ja sivu suuntaan vaaituskojeen alustassa olevien ruuvien avulla. Kojeessa olevasta ympyrän muotoisesta vesivaa’asta voidaan katsoa, milloin kojeen tasaus on riittävän hyvä mittauksen suoritukseen.



Kasvillisuuskartoituksen tulokset


Yhteenveto vesistön kunnosta

Puijon selänteen itärinteellä sijaitseva matala, Länsi ja Eteläsunnalta rannoilta soistunut lampi, josta on havaittavissa myös hidasta umpeen kasvamista. Umpeenkasvamista ilmentään rahkasammal sekä viiltosara ja rehevöitymisestä on merkkeinä myös karvalehti kasvustoa rannoilla. Pieni-valkeisen sedimentti on huonokuntoinen ja sisäkuormitteinen.


  


Karvalehti (Irtokeijuja)



Ulpukka (kelluslehtinen)



Suovehka (Irtokelluja)



Järviruoko (Ilmaversoiset)



Lahnanruoho (Pohjaversoinen)


Rusko-ärviä (Uposlehtiset)


Vaaitusharjoituksen tulokset

Vaaituksen tulokset 

Pieni-valkeinen 

Kaivon kansi = 12,8 = 128 cm 

Vedenpinta = 32,2 = 322 cm 

Tarkistus mittaus kannesta = 12,8 = 128 cm 

Kannen korko = +99,064 m

Vedenpinnan korkeus:  

99,064 m + 1,28 m – 3,22 m = 97,124




Iso-valkeinen 

Kanto = 5,5 = 55 cm 

Vedenpinna korkeus = 28,6 = 286cm 

Tarkistus = 5,5 = 55 cm 

Kanto = 91,781 m 

Vedenpinna korkeus: 

91,781 m + 0,55 m – 2,86 m = 89,471 m 

Mahdolliset virheet harjoituksissa

Vaaitus tuloksiin saattaa aiheutua virheitä huonosti asetellusta vaaituskojeen kolmijalasta ja huonosta tasauksesta. Kasvillisuuskartoituksessa lajintunnistuksissa voi tulla erehdyksiä erityisesti myöhäisestä vuoden ajasta johtuen.

Comments