Ryhmä 2: Vesinäytteiden ottaminen ja valuma-alueen maastokatselmus/ympäristön havainnointi

Aloittelimme ympäristöalan kenttä- ja laboratoriotyöt kurssia Pieni-Valkeisen alueella 21.9.2021. Reippaaseen ryhmäämme syksyn aikana kuuluu EY19SP- ryhmästä Hanna Kauppinen, Rosa Pellikka, Juha Soili ja Taru Tolonen. 

Saapuessamme aamulla lammelle oli kaunis syysaamu, lämpötila oli  +4 astetta ja sää oli puolipilvinen. Ryhmäydyimme Lampitien päässä ja saimme harjoituksissa tarvittavat välineet vesinäytteiden ottamista varten. 


                                                    Kuva 1. Näytteenottoa Pieni-Valkeisella

Lähdimme kiertämään lammen valuma-aluetta tekemällä samalla havaintoja ympäristöstä. Valuma-alueen koko on 57,8 ha ja lammen vesipinta-ala 2,5 ha. Aloitimme Lampitien päästä. Kuljimme karttaan merkittyä polkua pitkin ja Puijonsarven koulun kohdalta lähdimme seuraamaan Pieni-Valkeisen tulouomaa. Kuvassa 2 näkyy kartalla näytteenottopaikat.. Näytteenottopaikan tulouomassa oli kosteaa. Pinnalla oli vesikasvillisuutta ja vesi ei juurikaan virrannut. 


                        Kuva 2. Pintavesinäytteiden ottopaikat

Kuljimme lampea nyt vastapäivään polun mukaisesti ja saavuimme näytteenottopisteeseen 2 Pieni-Valkeisen poistouoman edustalle. Vesi näytti olevan tälläkin kohtaa virtaamatonta ja veden pinnalla oli paljon puista irronnutta materiaalia. Ylempää rinteestä vesi kuulosti virtaavalta. 

Matkaa jatkettuamme saavuimme Iso-Valkeisen tulouoman edustalle, joka on samalla Pieni-Valkeisen laskuoja. Näytteenottopisteessä 3 otimme Iso-Valkeisen tulouomasta vesinäytteen. Tällä pisteellä vesi virtasi huomattavasti enemmän kuin muilla pisteillä. Ympäristöstä kantautui liikenteen ääniä, jotka kuuluvat Iso-Valkeisen vierestä moottoritieltä.


                                                Kuva 3. Etelärinteen purkupiste

Näytteenottoa varten meillä oli jatkovartinen näytteenotin ja näytepullot myöhäisempää laboratorioanalyysiä varten.


                                            Kuva 4. Näytteenottopullot

Pieni-Valkeisen valuma-alueella maankäyttö oli monipuolista. Sieltä löytyy asuinaluetta, koulu, parkkialue, luonnonsuojelualue, uimaranta sekä ulkoilumahdollisuuksia. Maastoltaan alue rajoittuu Puijonrinteiltä Päivärannan asuinalueen keskelle. Maaston muodot ja korkeudet vaihtelevat runsaasti alueella.

Pieni-Valkeisen vesistöä kuormittaa asuinalue, jossa on yksityisautoja, koulurakennuksen vieressä sijaitseva parkkipaikka sekä luonnonsuojelualueelta ravinnepitoiset tulouomat. Muutaman asuintalon rannassa on laituri ja soutuvene. Lammen länsipuolelta löysimme useampia tulouomia, joita ei ollut merkitty value-palvelun karttaan. 

Pieni-Valkeisen lampikorttia tarkasteltaessa lammen ekologinen tila on luonnontilainen. Lammen kalastosta ei ole tietoa ja veden laadun on kerrottu olevan melko heikko. Nämä tiedot tarkentunevat myöhemmissä laboratoriotutkimuksissa. Silmämääräisesti tarkasteltuna rannat ovat soistuneet, mikä aiheuttaa rehevöitymistä, joka heikentää lammen kuntoa. 

Tapasimme aamupäivän aikana iäkkäämmän mieshenkilön. Hän tuumaili, että eikös nämä vedet ole jo monta kertaa tutkittu. Ilmeisesti on nähnyt ennenkin Savonian porukkaa pyörimässä näytepulloineen lammen alueella.

Lähteet:

https://www.kuopio.fi/documents/7369547/7476108/Lampi_ja_lahtikortit+ver06092014.pdf/1d9a8b54-692c-46d7-b897-94899357edaa

Comments