Ryhmä 6: Kasvillisuuskartoitus ja pinnankorkeuden määrittäminen vaaitsemalla

Vesistön kasvillisuuskartoitus

Harjoituksessa tutkittiin Pieni-Valkeisen lammen vesistön kasvillisuutta maastokatselmuksena rannalta käsin. Harjoitustyössä oli tehtävä yrittää löytää kasvi, jokaisesta vesikasvityypistä, jotka ovat ilmaversoiskasvillisuus (helofyytit), uposlehtinen kasvillisuus (elodeidit), kelluslehtinen kasvillisuus (lemnidit), pohjaversoinen kasvillisuus (isoetidit), irtokellujat, irtokeijujat sekä vesisammalet (bryidit). Kasvillisuuden perusteella voidaan päätellä vesistön ravinteisuutta sekä saadaan tietoa vesistön kunnosta. Kartoituksessa yleensä määritetään myös kasvillisuuden määrän arviointi, jonka mekin arvioimme tässä harjoituksessa. 

Ilmaversoiset kasvavat osittain veden alla. Ne ovat pitkiä ja heinämäisiä. Tarkasteltavasta kohteesta löytyi järviruoko (Phragmites australis) (kuva 1; Järviruoko). Kyseistä vesikasvia vesistössä ei ollut paljoa. Löysimme lisäksi yksittäisen kurjenmiekan (Iris pseudacorus) (kuva 2; Kurjenmiekka), mahdollisesti keltakurjenmiekka. Kasvi on monivuotinen, tavallisesti noin 60-120 cm korkea ja myrkyllinen ruoho. Kasvualustana suosii lieju- ja mutarantoja.

Kuva 1. Järviruoko (Phagmites australis)

Kuva 2. Kurjenmiekka (Iris pseudacorus)

Uposlehtinen kasvillisuus kasvaa pääosin veden alla. Tarkasteltavasta kohteesta löytyi uistinvita (Potamogeton natans) (kuva 3; Uistinvita). Sillä on soikeat lehdet ja tähkämäinen kukinto, jotka nousevat veden pinnalle. Tätä kasvia löytyi kohteesta runsaasti ja se viihtyy yleensä rehevissä järvissä.

Kuva 3. Uistinvita (Potamogeton natans)

Kelluslehtinen kasvi on vesikasvi, jonka lehdistä ainakin osa kelluu veden pinnalla. Kohteesta löysimme lumpeita (Nymphaea) (kuva 4; Lumme). Lumme on yleinen vesikasvi Suomen järvissä, jokien rauhallisissa suvantopaikoissa. Kohteessa oli kohtalaisen paljon lumpeita.

Kuva 4. Lumme (Nymphaea)

Pohjaversoiset kasvit kasvavat ruusukkeena pohjassa. Emme löytäneet kohteesta pohjaversoista kasvillisuutta. Pohjaversoista kasvillisuutta voisi olla nuottaruoho (Lobelia dortmanna) tai rantaleinikki (Ranunculus reptans).

Irtokellujat ovat vedenpinnassa irrallaan kelluvia vesikasveja, joilla ei ole pohjaan asti ulottuvia juuria. Tarkastelukohteesta emme löytäneet irtokellujia. Irtokellujia voisi olla esimerkiksi isolimaska (Spirodela polyrrhiza) tai sorsanlimaska (Lemna).

Irtokeijujat ovat vesikasveja, jotka kasvavat upoksissa veden pinnan ja pohjan välillä, joilla ei ole pohjaan asti ulottuvia juuria. Tarkastelukohteesta löysimme isovesiherneen (Utricularia vulgaris) (kuva 5; Isovesiherne). Isovesiherne kasvaa esimerkiksi järvissä, lammissa ja joessa.

Kuva 5. Isovesiherne (Utricularia vulgaris)

Vesisammalet ovat monivuotisia ja talvehtivat jään alla. Emme löytäneet kohteesta vesisammalia. Vesisammalia voisi olla esimerkiksi rantarahkasammal (Sphagnum auriculatum) sekä luhtarahkasammal (Sphagnum inundatum).

Yhteenvetona kasvien monipuolisuudesta pystyimme toteamaan, että vesistö on hyvin ravinnerikasta. Ravinnerikkaus vaihtelee lammen eri osissa. Pieni-Valkeisen tulouoman puoleisella rannalla oli havaittavissa selkeästi runsaampaa kasvillisuutta. Päättelimme, että tämä johtui valuma-alueelta tulevista ravinnehuuhtoutumista. Kun puolestaan lammen poistouomalle päin mentäessä, jossa on asutusta sekä yleinen uimaranta, kasvillisuus oli niukempaa.

Pinnankorkeuden määrittäminen vaaitsemalla

Vaaitustehtävässä meidän piti selvittää Pieni-Valkeisen lammen ja Iso-Valkeisen pinnankorkeudet. Työvälineinä meillä oli vaaituskone ja mittalatta.

Tiedossa oli Pienen-Valkeisen pinnankorkeuden selvittämiseen kaivonkannen korko +99.064m (N2000) ja Iso-Valkeisen pinnankorkeuden selvittämiseen kannon korko +91.781 m (N2000)

Työ aloitettiin asentamalla kolmijalka tasaisesti maahan ja kiinnitettiin vaaituskone kolmijalan päälle. Tämän jälkeen tasapainotettiin kone vielä sen pohjassa olevien hienosäätöruuvien avulla, jotta koneessa oleva "kupla" tulee täysin tähtäimen keskelle.

 

 Kuva 6. Vaaituskoneen säätäminen 

 

Ensin määritimme Pieni-Valkeisen pinnankorkeus. Työ aloitettiin mittaamalla kaivonkannessa olevan korkopisteen korko, josta tulokseksi saimme vaaituskoneen ja latan avulla 1.52 metriä. Sen jälkeen latta vietiin aivan Pienen-Valkeisen rannan tuntumaan, josta saimme tulokseksi 3.44. Ennen mittauspaikan vaihtamista, otimme vielä varmuusmittauksen samasta korkopisteestä (1.52 metriä)

Seuraavaksi määritimme Iso-Valkeisen pinnankorkeuden. Kone asennettiin maahan samoin periaattein kuin työn alussakin. Latta vietiin ennalta määrätylle korkopistelle, jona toimi tasapintainen kanto. Saimme siitä tulokseksi 0.89 metriä. Tämän jälkeen latta vietiin Iso-Valkeisen rannan tuntumaan, josta saimme tulokseksi 3.16 metriä. Lopuksi teimme myös varmuusmittauksen samasta korkopisteestä (0.89 metriä)

                        Kuva 7. Pinnankorkeuden määritys Iso-Valkeisen rannassa

Laskut: 

Pieni-Valkeisen pinnankorkeus

-Kaivon mitattu korko 152 cm

-Kaivonkannen korko +99.064 m (N2000)

-Mittauksesta saatu lammen korko 344 cm

Pinnankorkeus:

99.064 m + 1.52 m - 3.44 m = 97.144 metriä

Iso-Valkeisen pinnankorkeus

-Mitattu kannon korko 89 cm

-Kannon korko +91.781 m (N2000)

-Mittauksesta saatu järven korko 316 cm

Pinnankorkeus:

91.781 m + 0.89 m - 3.16 m = 89.511 metriä

Epävarmuustekijöitä pinnankorkeuden määrittämisessä on mm. latan oikea lukeminen; silmät alkaa harittamaan herkästi, kun katsoo pitkään okulaarista ja tähtää sitä lattaan. Okulaari kääntää näkyvän kuvan väärin päin, joten latan lukemisessa tarvitsee aikaa. Myös vaaituskoneen asentaminen kolmijalalle ja koneen tasapainottaminen vaatii tarkkuutta.